Jippii! Ja hups, mites näin pääs käymään? :D tosiaan 2 kk sisällä nollat tulivat, aika tasasen varmaa tekemistä on ollut noiden nollien suhteen, about 1 nolla/kisa. Mut on tää kyllä huojentavaa, ekana taistellaan puoltoista vuotta yhden agiradan nollan tekemiseen, nyt kaikki 7 nollaa tuli 2 kk sisään! Kontaktit vaatii kisatilanteessa vielä hirmusesti työtä, treeneissä tekee jo ihan äly-makeita toistoja :) Nyt on onneks hyvää aikaa laittaa ne kontaktit kuntoon myös siellä kisoissa!
Muutamia juttuja mitä pitää myös alkaa vahvistamaan ennen kesää:
takaakierrot! (ne vaatii muistuttelua)
keppikulmat vahvemmiksi
PUTKIJARRU (koutsi Marja tietää, et tää on niiiiiin meidän heikkous!)
irtoaminen myös useammille esteille peräkkäin, Timo Rannikon koulutuksessa tämä tuli ilmi, Muru ei hakenutkaan enää yhden irtoamisen jälkee enempää esteitä vaan käänty mua kohti.
Syksy on mennyt kamalan nopeasti, olen kouluttanut keskimäärin 2 krt viikossa, normiryhmää sekä valmennusryhmää, kummatkin ovat olleet erittäin antoisia ja niistä olen saanut itsellenikin tsemppiä omaan tekemiseen :) Mun valmennettavina pikku pennuista asti olleet Diego ja Sisu ovat ihan kohta kisaiässä ja miten hienoja niistä onkaan kasvanut! Kohta pääsee taas ykkösten ratoja seuraamaan ja katsomaan miten opit ovat menneet ohjaajille perille ;)
Nyt kun ne ässämmät lähenee niin voisin toki koittaa ryhdistäytyä myös tämän blogin kanssa ja yrittää muistaa kirjoitella tänne treeneistä ja kisoista yms... :)
Piirinmestaruuskisat oli ja meni.. Joukkueradalla oltiin ankkureina, meidän joukkueella alla 2xhyl ja yks 0-tulos eli ei paineita meille. Mentiin tekemään hyvät kontaktit ja niissä kyl onnistuttiin :) tehtiin nolla ja se antoi hyvää tsemppiä seuraavalle päivälle.
Kari Jalonen oli tehnyt hyvät radat, vähän haastetta mut ihan suoritettavissa olevat. Agilityradat hyllytettiin, ihan pienet virheet mut jes jes jes, kontaktit onnistui! :) Hyppyrata oli huippuhieno!! Siitä sain kehuja, mut harmi tehtiin hylly kolmanneks vikalla esteellä :D ihan oman rytmittämisen puutetta, mut koira ainakin irtos, hyvä niin :)
Oltiin maanantaina Peten treeneissä, olin ollut koko viikonlopun Topteam-leirillä (ollaan varakoirakkoina kyseisessä tiimissä) ja mieli ja keho oli todella väsynyt ja jumissa. Hyvin sain tsempattua ja kun tehtiin asiat mulle helpoks niin eihän mun enää tarvinnu juur mitää tehä, siltä se tuntui ;) Pete sanoi mulle etten saa käyttää "tyrkkäisyjä" esteille, vaan pelkällä kropan suunnalla ja liikeellä kohti estettä pitäis Murua ohjata. Ja mikäs siinä, Muru on kuulemma niin taitava, estehakuinen ja rataa lukeva, että mulla ei oo mitään hätää :) Vitsit noista treeneistä jäi hyvä mieli, meillä on kuulemma todella hyvällä mallilla tekeminen, nyt vaan viilataan niitä pieniä juttuja, jotka vaikuttaa sit esim aikoihin. Muistaisin vaan sen pirun katseen, mistä joka viikko jurputan omille ryhmille ;) Ehkä se sieltä lähtee tulemaan!
Eilen Marjan pitämissä viikkotreeneissä Murun A oli jotenkin huono, se tepsutteli alastulon, yhtä epävarmasti kuin kisoissa. Onneksi sain Topteam-leiriltä ohjeet miten tuota nyt sit vahvistetaan ja treenataan ja saan lähettää Sanna-koutsille videoita jotta saan etäopetusta, eli ehkä tähänkin löytyy ratkaisu! :)
Tässä pikakuulumiset, viikonloppuna epiksissä pääsee palkkaamaan niitä edes-sinnepäin-onnistuneita-kontakteja... ;P
Hiphei täällä taas! Fiilis on parempi kuin viime tekstiä kirjoittaessa. Kesä me vaan lomailtiin aksasta, mä olin paljon töissä joten treenitkin jäi suht vähille. Syyskuussa kun tulin etelän lomalta niin palattiin arkeen ja korkattiin kisakausi. Parit kisat meni taas kerran fiiliksellä "paska laji, ei tästä mitään tuu niin lopetetaan tähän".
Reilu viikko sitten Janakkalassa melkeen itkua väänsin agilityratojen jälkeen, kun ne kontaktit ei taaskaan toiminut, vaikka treeneissä tekee loistavasti. Hyppyradalle kun mentiin, ihana Virpi tsemppasi, kannusti ja kehui ja käski lähtemään pitämään hauskaa hyppärille. Mehän mentiin pitämään kivaa ja yhtä pientä haparointia lukuunottamatta tehtiin sujuvaa flow-rataa, josta jäi törkeen hyvä mieli! Oli myös hienoa huomata et ilman tuota haparointia oltais taisteltu ihan siitä voitosta, kovassa porukassa vielä! Mutta nolla tehtiin kuitenkin ja saatiin sm-nolla -tili avattua :)
Viime viikonloppuna olin ilmonnut kaksiin kisoihin, Kouvolaan ja Kirkkonummelle. Lauantaina Kouvolassa aloitettiin hyppärillä, tosi jouheva ja helppo rata, paitsi keppikulma oli hankalahko avokulma. Me hyllytettiin hypyllä ennen keppejä kun Muru menikin toiselta puolelta. Sit tein testin ja vaan lähetin ja käskytin kepeille, wou sinne meni! Ihan sika makeesti haki :) Loppurata mentiin hyvällä tatsilla maaliin ja jäi siitäkin hyvä mieli!
Agiradalle otin ihan uuden asenteen, Murun otin autosta vasta juuri ennen kuin meijän oma vuoro oli ja kannoin sen lähtöön, näin ei ehtinyt kerätä kierroksia. No myös kontakit käskytin tiukemmin ja aiemmin kuin yleensä ja mitä tekee Muru??!! Ottaa jokaisen kontaktin!!!!!! Hitaasti ja selvästikin epävarmasti mutta se pysähtyi jokaiselle kontaktille ja odotti mun kehujen jälkeen lähtölupaa ja vapautuskäskyä. WOW! Olin ihan äimänkäkenä, harmitti että mentiin vain 0.22 s yliaikaa, kun muuten oli nolla, mut samaan aikaan olin super tyytyväinen, että se edes otti ne pirun kontaktit, vaikka sitten hiipisi alas, eli meille tuo rata oli lopulta kuin voitto :) Seuraavalla radalla oli vieläkin varovaisempi kontakteilla, juoksi mm A:n ohi mut otti tälläkin radalla jokaisen kontaktin. Vauhti ei vielä päätä huimaa, ei tosiaan, eli epävarmuutta havaittavissa jokaisella kontaktilla, mutta eiköhän se vauhti sieltä tuu kun mun ei tarvitse olla niin tiukkana ja jännätä itekin niitä...
Hyvällä mielellä lähdettiin kohti sunnuntain kisoja. Anne Savioja oli tehnyt kivat ja sujuvat radat, joissa oli myös haastetta. Jälleen kerran lähdettiin tekemään hyviä kontakteja, noh kun ne taas onnistuivat, oli tulos jäätävä. Semmoinen mitä en olisi todellakaan osannut odottaa! Me tehtiin tuplanolla agilityradoilta!!!!! Ihan käsittämätöntä :D Olin niin onnellinen kaikesta, siitä että mä sain pidettyä hermot kasassa vaikka olin vika starttaaja, ja siitä että vaikka oli jo eka nolla alla, tein kunnolla loppuun asti! Ja siitä, että Muru kuunteli ohjausta ja teki kontaktit, siitä, että ihana kanssakisaaja Eveliina eli mukana meidän radoilla ja hihkui maaliin tullessa jolloin tajusin että hitto, nyt se tupla tuli! :) Hyppyrata hyllytettiin, mut eipä haitannut yhtään, olin vaan hymy huulilla koko loppuajan! Ihan huippu viikonloppu takana!
Nyt kun näyttäis siltä, että se aurinko paistaa myös risukasaan, uskaltaa jo hieman huokaista. Toki tiukalla linjalla jatketaan, treenejä ja epiksiä paljon alle ja varmuutta kontakteille. Mut samalla on huojentunut olo siitä, et ehkä tästä vielä tuleekin jotain ja mun ei tarvi tehä Murusta rukkasia ;)
Ens vklp onkin meidän omat kisat ja samalla piirinmestaruuskisat, hyvällä mielellä sinne!
Eilen käytiin tuuramassa Tanjaa Huotarin Peten treeneissä ja voi kun joku olisi osannut aiemmin sanoa ja paasata noista pikkujutuista... Se katse... Älä käännä selkää Murulle, kun se menee heti epävarmaksi ja hakee hyppäämistään mikä syö aikaa.. Ja pitäis ite vähän himmata ja antaa Murun mennä edellä, tämäkin näkyy vauhdissa! Ja vielä se, kun menin mainitsemaan etten käskytä Murua juurikaan radalla, mihin Pete ei ollut kiinnittänyt huomiota ennen kuin sanoin :D eli kun ne käskyt otettiin messiin ja kun ne vielä olisi ajoissa niin sekin tsemppasi Murua ja näkyi vauhdissa, eli mun pitää alkaa totuttelemaan käskyttämiseen!
Ehkä hiukan sekalainen kirjoitus mut se kuvastaa mun viime aikojen fiiliksiä, nyt kuitenkin on sellainen fiilis et "Tää on parasta just nyt", kun tietyt palaset alkaa loksahdella paikoilleen ja löytyy lisää pikkujuttuja mitä työstää, vaikka peruspaketti onkin kasassa :)
Hmm, mistähän kaikki sai alkunsa.. Palataan hetkeksi viime kesään. Arvokisat olivat ohi, tavoite saavutettiin ja niihin osallistuttiin, Pitkä kevät lukuisine kisoineen oli myöskin ohi. Keväällä kisattiin paljon ja metsästettiin puuttuvaa tuplaa. Sitten tuli kesä ja sm-kisat sekä karsinnat. Mutta missä oli motivaatio? Tiivis kisarupeama oli syönyt motivaation ja intoa oli vaikea löytää. Sain kasattua sen arvokisoihin, mutta niiden jälkeen se hävisi. Pidettiin kisataukoa ja odotettiin kisaintoa. Aloitin opettamaan Murulle juoksu-A:ta, joka olikin tie lopullisenkin agility-innon menettämiseen...
Näiden sekavien fiilisten kanssa olen kamppaillut koko syksyn/talven/kevään. Juoksu-A ei tuottanut meille tulosta, suurin syy todnäk se, etten vaan osannut sitä opettaa. Syksy ja talvi kamppailtiin sen kanssa, jonka jälkeen ajattelin "Ihan sama, nyt saa riittää". Kisattiin, otettiin virheitä, kisattiin, otettiin virheitä jne... Tätä rataa jatkettiin maalis-huhtikuulle asti, kunnes kisojen jälkeen käteen ei jäänyt muuta kuin itku, ärsytys ja paha mieli. Luovuttaminen ja hanskojen lyöminen tiskiin ei ollut kaukana. Muutkin kontaktit rakoilivat ja mun viha agilityratoja kohtaan kasvoi kasvamistaan. Huhtikuun lopulla tein päätöksen, että nyt kisaaminen saa riittää, tai kohta meidän agilityura päättyy lopullisesti. Turhautuminen ja ärsyyntyminen johti kisatauolle jäämiseen ja samalla tavoitteet arvikisoista romuttuivat tänä vuonna.
Kisatauko oli enää ainoa vaihtoehto, harrastuksestahan tässä on kyse kuitenkin! Ja harrastamisen pitää olla kivaa ja siitä pitää nauttia, ja nyt kun noita tunteita ei juurikaan ole ollut niin tää oli järkevin ratkaisu. Me ollaan tehty vuoden sisään tasan 2 agilityradan nollaa, ja se ei todellakaan ole se mitä tältä kaudelta odotin. Tää kausi meni tavotteiden osalta osittain penkin alle, okei sain Murusta agivalion, mikä oli yks tavote ja oon siitä ihan äärimmäisen onnellinen. Myöskin hyppyvalion titteli ei oo kaukana kun toukokuun puolenvälin jälkeen voidaan vastaanottaa viimeinen ja puuttuva hyppyserti. Että onhan tässä tapahtunut paljon hyvääkin, vaikka päällimmäisenä mielessä on ne kaikki negatiiviset tunteet. Murusta on kasvanut niin pätevä likka muuten radalla mennessään, se on saanut paljon kehuja siitä. Menee tasan sinne minne ohjaan, lukee rataa äärettömän hyvin ja motivaatio tekemiseen on edelleen huipussaan. Mä oon myös tyytyväinen miten oon sen opettanut, sillä sehän osaa tasan kaikki maailman ohjaukset tai ainakin oppii ne muutamalla toistolla. Ollaan tehty huippuhyviä ratoja, kunhan kontaktit eivät ole olleet mukana niissä. Silloin oon ollut Murun arvoinen ohjaaja ja meillä on ollut hirmuhyvä meininki.
Mä en voi sille mitään, että tällä hetkellä kontaktit saa mut näkemään punaista valoa. Ensimmäinen koira on se harjoittelukappale - niinhän se sanotaan ja nyt sen huomaan. Pitkän pohdinnan seurauksena oon nyt kuitenkin päätynyt siihen, että palataan takaisin pysäytyskontakteihin. So what jos ei olla 5 parhana joukossa kisoissa, nyt on tärkeämpää se, että tästä hommasta tulee taas joskus kivaa ja saan luottamuksen takaisin Murun kontakteja kohtaan. Mä en halua heittää tätä hommaa hukkaan, kun mulla on käsissäni noin makee koira, mikä saa kehuja tuntemattomiltakin ihmisiltä. Mm asb-lehdessä oltiin päästy talli-palstalle, mistä olin ihan äimän käkenä.
Nyt ollaan kisatuolla, treenataan kontaktit kuntoon ja sitten joskus palataan kisakentille vahvempina ja paremmalla asenteella, eihän tänne oo luovuttamaan tultu ;)
Huhhuh, pikkuhiljaa ehkä palaudun vkolopun jäljiltä maan pinnalle ;) Sunnuntai oli aika mieleenpainuva päivä. Oli meidän seuran järkkäämät kisat. Arto Laitinen tuomarina, kivat radat, sopivasti haastetta yms. Eka rata oli kiva, kontaktit onnistui ja muutenkin meno oli hyvää. Hyllytettiin, kun mun valssi oli pienen hetken liian ajoissa ja Muru haki hypyn väärältä puolelta.
No sit tuli toka agirata. Alussa hetken hidasteli, mut hyvin jatkettiin. Kontaktit onnistu taas - jes! Kepeille oli vaikea kulma ja kun meikäläinen vielä rynnisti sinne, niin peitin kepit sit tosissaan, ja Muru meinas olla pussissa... Noh karjasu toimi, koira matkaan ja homma jatkui vielä nollana. Melkeen loppusuoralla mulla oli ilmeisesti kenkä vähän löysällä ja nilkka pääs vähän venähtämään ikävästi mutta siitäkin huolimatta jatkettiin. Loppusuora, maaliin ja tajusin - me tehtiin agiradalta nolla!!!! Siis viimeks toukokuussa tehty... :D vähänkö oli helpotus, että ehkä tästä sittenkin tulee vielä jotain!
Noh siitähän se jännitysnäytelmä alkoi... Olin niin alussa, että johtopaikkaa ja sertiä sai jännittää loppuun asti. Mä en pystyny kattomaan muita, ja siitäkös oon nyt kuullu, kuinka mun paniikinomaista odottelua ois pitäny videoida ;) Kaija piti mut ajantasalla, että tietäisin oonko vielä johdossa. Tiesin joukosta pari koiraa, jotka nollan tehdessään vois mennä meijän ohi, mut molemmat teki nollan ja jäi taakse eli kello oli meidän puolella! No, kun vika koira oli maalissa ja Kaija kertoi mihin aikaan se oli tehnyt nollan, koko halli repes tai ainakin mä :D Muru oli voittanut ja siitä tuli AVA!! Mä juoksin halaamaan äitiä ja yhtäkkiä alkoi tulla vaulaisia halaamaan ja onnittelemaan ja Kaija vielä hihkui mikkiin. Multa pääs itku, kun onnitteluja sateli ja vielä tuntemattomatkin kisaajat tulivat halaamaan :) ihania kisakumppaneita! Kyllä siinä tais jokunen muukin vaulainen liikuttua mun mukana :D Oli aika hämmentävä tilanne, samalla kuitenkin olin niin onnellinen ja helpottunut! Ja olen tietty edelleen :) Kaikki eli mukana ja oli yhtä onnellisia mun puolesta kun mäkin olin, olipa huippua saavuttaa toi omissa kisoissa! :)
Vika radalle sain kyllä ihan hyvän asenteen, vaikka valioituminen pyöri mielessä. Meillä tuli hylly aika alussa, kun jouduin muuttamaan suunnitelmia. Tuli uskonpuute kesken kaiken, ja ajattelin, että en ehdi tekemään putkelle valssia, vaikka videolta näkee että olisinkin ehtinyt... Plääh! Harmittaa, koska muuten tehtiin nollana :) Oli rentoa ja varmaa menoa, tykkäsin!
Nyt on jotenkin tosi hyvä tatsi päällä, Muru menee just niin kun ohjaan ja ollaan tehty tosi hyviä treenejä. Toivottavasti tämä ilon ja onnistumisen tunne säilyisi mukana tässä pitkän aikaa! On se aika ihana otus <3 täyttää huomenna vasta 4 ja on ehtinyt kokea jo vaikka mitä :)
Tässä nähdään se, että välillä pitää käydä pohjalla, jotta voi onnistua, tai että ne tuntuu näin hienoilta hetkiltä :)
Kun tapahtuu paljon, ei ehdi ajatella, että tännekin kirjottaisi niitä juttuja... Viime kirjoituksen jälkeen on tapahtunut melko lailla asioita. Mua ahdisti meidän juoksu-A niin paljon, että käytiin A-qilitylla Katjan opeissa treenaamassa A:ta. Muru oli hurjan pätevä, Katja sanoi, että kehikon se osaa todella hyvin, nyt vaan tarvitaan askellus kohilleen. No asiassa mentiin eteenpäin ja homma alkoi näyttää jo todella hyvältä, kunnes.... Nyt tän viikon treeneissä tehtiin meidän uudella A:lla ja eikö se himmaillut ja tarjonnut 2 on 2 offia joka kerta... Mä en tiedä kauanko mun kärsivällisyys enää riittää jankata sitä A:ta sen kanssa :s Töitä on tehty hurjasti, mutta homma ei vaan mee eteenpäin. Jos vielä yrittää, mutta mikäli mitään ei tapahtu, niin mieluummin säilytän mun mielenterveyden ja ennenkaikkea ilon ton lajin parissa ja palataan takaisin vanhaan...
Sami ja Pete on pitänyt meille treenit, käytiin A-gilitylla valkkuryhmän kanssa Peten yksärillä ja voi, kun olikin huippua!! Tehtiin rata ekalla yrkällä nollana läpi ja Pete heittikin siihen että "seuraava koira" :) Noh kyllä me sieltä löydettiin vähän viilattavaa ja kokeiltiin eri ohjauksia eri kohtiin. Hurjan kivat treenilöt! Ja mun kuulemma kantsis alkaa käyttää sylkkäreitä, niin hyvin ne toimii Peten mielestä.
Sami kaipaa multa luottoa ja rohkeutta ohjata Murua. Kun on kuulemma taitava koira ja ohjaaja niin pitää ottaa riskejä. Pois mukavuusalueelta!! Tehtiin lyhyitä treenejä valkkuryhmässä, joita Sami suosittelee nyt kun arvokisakausi ei ole vielä ihan lähellä. Nyt pistetään perusasiat kuntoon :)
Joulukuun lopussa oli meidän kisat. Allan tuomarina, ihan jees radat, mua tietty mietitytti meidän kontaktit, mutta ne meni yllättävän hyvin! Eka radalla Muru tuli keinun melko rumasti, joten mentiin sylikyydillä pois. Tokalla radalla se teki täydellisen keinun vaikka mä juoksin jo edellä!! En muista milloin viimeks se ois kisoissa tehny oikeaoppisen keinun :) hyppäriltä nolla.
Hyppärinollat alkaa olla jo aika peruskauraa, ois kiva vaan saada niitä nollia myös agiradoilta... Mut ehkä tää tästä, hiljaa hyvä tulee :)
Ja ainiin, saanko esitellä....
Villähteen Agility-urheilijoiden vuoden 2014 agilitykoirakko!
Muru polleana pokaalinsa kanssa, joka on isompi kun itse voittaja :)
Hmmm taas on unohtunut kirjoittaa tänne blogiin... :s Juuri kun syksyllä iloitsin agilitykentille paluusta, tulikin uusi takaisku, keuhkokuume. Olin monta viikkoa pelistä pois, Murun kanssa ei tehty kuukauteen mitään, hommat seisoi ja näin myös operaatio juoksu-A venyi... Lainaohjaaja-Kikka kisasi Murun kanssa piirinmestaruudet saaden yhden nollan sijoituksella 2 :) Me ollaan käyty vain parit kisat ja hyllyrivi on hävytön. Mulla on tällä hetkellä suuri inho ja viha agilityratoja kohtaan, kun Murun kontaktit on todella huonot just nyt.. Hyppyratoja on kiva kisata, saa mennä riskillä ja rennolla meiningillä. Ja, kun treeneissäkin on vaan hinkattu kontakteja niin olipa kivaa, kun Sami kävi vetäsemässä meille 30 esteen hyppyradan, joka tehtiin nollana läpi ja saatiin hurjan paljon kehuja! Agility olikin taas mukavaa ja nautinnollista, ei pakkopullaa. Toivon todella, että saan Murun kontaktit pian siihen kuntoon, että luotan niihin ja päästään kisaamaan ja tavoittelemaan tavoitetta. Tuntuu turhauttavalta, kun koira osaa kaiken muun, niin kuin Sami sanoi, ja sitten tää yks puoli haittaa kaikkea niin kovasti ;/
Muuten tällä rintamalla kaikki ennallaan! Minttu harrastelee agilityä ja rallytokoa, tosin vauhtia on tällä hetkellä sen verran hyvin, että äiti miettii lisenssin ostoa ensi vuodeksi ;) Mä vietän monta iltaa viikosta hallilla, mutta kouluttaminen tuntuu tällä hetkellä todella kivalta ja opettavaiselta! Ja mulla on ihan parhaat ryhmäläiset :)
Nyt täytyy saada luotto, into, rentous, rohkeus, taito, rakkaus lajia kohtaan ja tekemisen ilo palamaan yhteen ja toivoa, että sen jälkeen näkyis myös jonkinlaista tulosta, olis se vaikka alkuun vaan onnistuneet kontaktit! Koska tää laji on ihan parasta! Kaikki mitä tässä vaan on mukana, Muru, ihmiset, jännitys, menestyminen, uuden oppiminen, virheiden hyväksyminen yms. Nyt tätä kaikkea vaan varjostaa pitkäaikainen epäonnistuminen, kun tuntuu, että kaikki junnaa paikallaan, ja viimekertaisesta onnistumisesta on aikaa. Ehkä se sitten tuntuu sata kertaa paremmalta, kun onnistuminen joskus tulee, ja silloin voi miettiä, että sen takia tätä hommaa tehdään, jotta voi kokea sen fiiliksen ja saada siitä potkua eteenpäin!
.jpg)
