Näiden sekavien fiilisten kanssa olen kamppaillut koko syksyn/talven/kevään. Juoksu-A ei tuottanut meille tulosta, suurin syy todnäk se, etten vaan osannut sitä opettaa. Syksy ja talvi kamppailtiin sen kanssa, jonka jälkeen ajattelin "Ihan sama, nyt saa riittää". Kisattiin, otettiin virheitä, kisattiin, otettiin virheitä jne... Tätä rataa jatkettiin maalis-huhtikuulle asti, kunnes kisojen jälkeen käteen ei jäänyt muuta kuin itku, ärsytys ja paha mieli. Luovuttaminen ja hanskojen lyöminen tiskiin ei ollut kaukana. Muutkin kontaktit rakoilivat ja mun viha agilityratoja kohtaan kasvoi kasvamistaan. Huhtikuun lopulla tein päätöksen, että nyt kisaaminen saa riittää, tai kohta meidän agilityura päättyy lopullisesti. Turhautuminen ja ärsyyntyminen johti kisatauolle jäämiseen ja samalla tavoitteet arvikisoista romuttuivat tänä vuonna.
Kisatauko oli enää ainoa vaihtoehto, harrastuksestahan tässä on kyse kuitenkin! Ja harrastamisen pitää olla kivaa ja siitä pitää nauttia, ja nyt kun noita tunteita ei juurikaan ole ollut niin tää oli järkevin ratkaisu. Me ollaan tehty vuoden sisään tasan 2 agilityradan nollaa, ja se ei todellakaan ole se mitä tältä kaudelta odotin. Tää kausi meni tavotteiden osalta osittain penkin alle, okei sain Murusta agivalion, mikä oli yks tavote ja oon siitä ihan äärimmäisen onnellinen. Myöskin hyppyvalion titteli ei oo kaukana kun toukokuun puolenvälin jälkeen voidaan vastaanottaa viimeinen ja puuttuva hyppyserti. Että onhan tässä tapahtunut paljon hyvääkin, vaikka päällimmäisenä mielessä on ne kaikki negatiiviset tunteet. Murusta on kasvanut niin pätevä likka muuten radalla mennessään, se on saanut paljon kehuja siitä. Menee tasan sinne minne ohjaan, lukee rataa äärettömän hyvin ja motivaatio tekemiseen on edelleen huipussaan. Mä oon myös tyytyväinen miten oon sen opettanut, sillä sehän osaa tasan kaikki maailman ohjaukset tai ainakin oppii ne muutamalla toistolla. Ollaan tehty huippuhyviä ratoja, kunhan kontaktit eivät ole olleet mukana niissä. Silloin oon ollut Murun arvoinen ohjaaja ja meillä on ollut hirmuhyvä meininki.
Mä en voi sille mitään, että tällä hetkellä kontaktit saa mut näkemään punaista valoa. Ensimmäinen koira on se harjoittelukappale - niinhän se sanotaan ja nyt sen huomaan. Pitkän pohdinnan seurauksena oon nyt kuitenkin päätynyt siihen, että palataan takaisin pysäytyskontakteihin. So what jos ei olla 5 parhana joukossa kisoissa, nyt on tärkeämpää se, että tästä hommasta tulee taas joskus kivaa ja saan luottamuksen takaisin Murun kontakteja kohtaan. Mä en halua heittää tätä hommaa hukkaan, kun mulla on käsissäni noin makee koira, mikä saa kehuja tuntemattomiltakin ihmisiltä. Mm asb-lehdessä oltiin päästy talli-palstalle, mistä olin ihan äimän käkenä.
Nyt ollaan kisatuolla, treenataan kontaktit kuntoon ja sitten joskus palataan kisakentille vahvempina ja paremmalla asenteella, eihän tänne oo luovuttamaan tultu ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti