Melissa

Melissa

















Eli tämän blogin takana kirjoittelee lukiolainen Melissa, joka harrastaa koiriensa kanssa päälajina agilitya, mutta myös muita lajeja on tullut kokeiltua sekä koirien kanssa että ilman niitä. Neljä vuotta on tullut harrastettua show-tanssia aikoinaan, sekä viime syksynä tuli täyteen neljä vuotta futista, jonka lopetin syksyllä. Näistä lajeista koen olevan paljonkin hyötyä agilityssa!
Kotona meillä siis asustaa tällä hetkellä kaksi borderinarttua. Meillä ei ennen ollut koiraa kunnes 2008 helmikuussa lähdimme katsomaan Keravalle borderin pentuja. No tämä rotu vei sydämemme ja nyt näitä ihanuuksia asuu meillä kaksi. Ensimmäisen kanssa tuli kokeiltua eri lajeja, mutta agility vei voiton kaikista. Kun toista koiraa suunniteltiin tulevan meille, tiesimme heti mikä olisi tulevan koiran päälaji, agility.
Tällä hetkellä olemme aika sitoutuneita päälajimme eteen. Edustamme koiriemme kanssa VAU:ta eli Villähteen agilityurheilijoita. Itse toimin vau:lla agilityohjaajana ja äitini on rallytoko-ohjaaja.
Blogissa siis pääpiirteittäin agilityjuttuja, -treenejä, -kisoja sekä -koulutuksia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti