lauantai 28. syyskuuta 2013

Lotan opeissa Ryttylässä&kisat 28.9.

Eilen oltiin Marin ja Pian kanssa Ryttylässä Lotan luona treenaamassa. Muru oli neljän pojan keskuudessa aika suosittu :P Ei ollut hirveen vaikea rata, Lotta kysyikin et haluutteko vaikeamman, mutta kyllä tuoltakin radalta muutama vaikea kohta löytyi, joten treenattiin sitä. Murulle oli vaikea puomin alastulo, jonka ympärillä oli putki, Lotta sanoikin, että sitä täytyy treenata. Himmas alkuun, mutta parin palkkauksen jälkeen tuli ihan kivalla vauhdilla loppuun asti. A, jonka ylösmenon molemmilla puolilla oli putki ei sitten tuottanut taas mitään vaikeuksia! Eikä ees menny kertaakaan putkeen, vaan joka kerta A:lle, niin kuin pitikin :)
Keinun kanssa oli ongelmia, en tosin vaatinut niin kovasti kun kisoissa, mutta lentokeinu tuli aika monta kertaa... Lotta sanoi, että nyt on palattava vähän taakse päin, ja treenattava niin, että pysyy hetken keinulla ennen kuin vapautan. Myös puomi-putki-erottelu treenilistalle.



Tänään oltiin sitten Ojangossa kisaamassa parin radan verran. Esa Muotka oli tuomarina ja tosi kivat radat oli Esa tehnyt! Eka rata oli muuten ihan super, harmi ekan riman pudotus, jonka myötä myös voitto ja serti meni sivu suun... Murun kanssa oltiin viidensiä, mutta aika oli nopein. Toisaalta, kun kaikki paineet ja jännitys hävis ton pudotuksen jälkeen, sai rennosti vedettyä loppuun asti ja vähän riskilläkin! Niin kuin Lotta sanoi eilen, yks este kerrallaan ja kaikki peliin, siinä ei menetä mitään :) niin me mentiinkin!



Tokalla radalla oli sit taas hösö-muru, se keräs kierroksia, ja virheitä, ja rata lopetettiin kesken A:n jälkeen, kun lähti sieltä omia aikojaan. Ens viikolla uus yritys jälleen kerran.... :)

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Tiistain viikkotreenit

Eilen treenit piti Helena ja treenin teemana oli, että ohjaajalla piti tulla hiki, helppoa rataa mutta korkealla vireellä ja niin ettei rimat putoais, ja eri ohjausten kokeilu sekä luotto niitä tehdessä. Pätkät näytti tältä:

Valkoiset pallot tehtiin ekana, juostiin 1 ja 2 hyppyjen molemmilta puolilta, kepit myös molemmilta puolilta ja leieröinti putkelle 9 sujui ihan sairaan hyvin!!! Helena sanoikin, että tämmöstä treeniä nyt Murulle, jotta itsevarmuus pysyy yllä ja mulla luotto koiraan ;) Helena sanoi, että tällästä menoa se haluaa nimenomaan nähdä Murulta!! 
Mustissa palloissa alku tehtiin kahdella eri tavalla, kakkoselle pakkovalssi-jaakotus sekä perus pyöritys. Pakkovalssi-jaakotuksessa mun täytyy rohkeesti lähteä liikkeelle, eikä jäädä oottelemaan Murua! Muurille napakka suullinen käsky, jolla tulee mukaan putken kauempaan päähän. Vaihdettiin 8-hyppy pituudeksi ja treenattiin ennakoivaa valssia siis pituudelle, sujui hyvin, kunhan mä muistan pitää ohjaavan käden messissä vaikka liike lähtiskin jo kohti keinua! 
Super-hyvät treenit! :) 


Ja taas on kaikkea kivaa luvassa! :) perjantaina lähdetään Marin ja Pian kanssa Lotan luo Ryttylään yksäritreeniin. Lauantaina kisailemaan Ojankoon, maanantaina Samin treenit, keskiviikkona Samin treenit, lauantaina 5.10. kisat Janakkalassa ja sit tietty meijän omat kisat 19-20.10. ja Lotan treenit 21.10 :)

Ja tosiaan Minttu pääsee myös kisaamaan yli vuoden tauon jälkeen, meijän omiin kisoihin hyppärille, jossa ainut tavoite on saada sellanen rata, joka menee alle ihanneajan ja että Minttu suostuu ylipäätään menemään mun kanssa ;) (Eli Saija, jos luet tän, niin pistä kalenteriin tuo viikonloppu, olis kiva nähdä pitkästä aikaa!! :) )

Uusi kamera

Mä sain muutama viikko sitten uuden kameran, jolla oon nyt ahkerasti ja vähemmän ahkerasti harjotellut ;) Liikkuvan kohteen kuvaaminen on vielä hankalaa, mutta tytöistä oon saanut kivoja kuvia, kun pysyvät paikallaan :P harjoittelu jatkukoon!

Tässä muutamia kuvia uudella kameralla kuvattuna:









torstai 19. syyskuuta 2013

Kisaviikonloppu

Viime viikonloppu oli aksakisapainotteinen, lauantaina kisattiin Pennalassa ja sunnuntaina Ojangossa.
Lauantaina P-Haun kisoissa juostiin Murun kanssa yks agirata, Johanna Nyberg tuomaroi. Oli melko helppo rata, me saatiin tulokseksi 10vp. Rima tippui aika alussa, ja keppivirhe, kun mä lähdin ryntäämään ja Muru ei taittunut tokaan väliin, kontaktit oli kuitenkin täydelliset! :)

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Ojangon keikka, 2 agirataa. Heidi Viitaniemi oli "tuomarina", mutta Tomas Berglund hoiti tuomarin hommat ollessaan tuomarinharjoittelija. Melekosen vaikeet radat oli Tomas tehnyt, tai ainakin radat olivat tuplasti vaikeampia mitä Johannan lauantain rata oli, ja molemmat radat sisälsi jonkun ansan tai vaikean kohdan.
Mä tiesin jo ennen ekaa rataa, että keinun jälkeinen elämä tulee olemaan meille tooosi vaikeeta, koska Murulla ei oo keinulla pysätyskontaktia, enkä voi lähteä hirveellä höökällä juoksemaan eteenpäin, kun muuten tulee lentokeinu... Joten hyllytettiin sitten keinun jälkeisillä hypyillä :P
Toka rata oli enemmän mun mieleen, ja aika lähellä oli meidän nousu kolmosiin... Mutta mä pelkäsin ansaputkea ja käskytin Murun kääntymään ihan pikkusen liian aikasin, joten 5 saatiin... Kuuliaisella päällä Muru siis oli :) Oltiin tokia ja kotiin lähdettiin hyvien palkintojen kera! Viikon päästä uus yritys, tällä kertaa Ojangon hallissa!

Tässä vielä Ojangon radat:

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

"VAUhtia ei puutu"

Oli meidän joukkueen nimi eilen epävirallisissa piirinmestaruusjoukkuekisoissa Heinolassa. Joukkueessa kisasivat mun ja Murun lisäksi Tessa ja valkoinen länsiylämaanterrieri Elviira, Tanja ja schipperke Taru sekä Kikka ja Speedy-borderi. Vauhtia ei tosiaankaan puuttunut meidän joukkueelta, mutta menestystä ei tällä kertaa tullut. Tuomarina ollut Misa Riiali oli laatinut suht vaikean radan, joka osoittautui ainakin mineillä haastavaksi, sillä mineissä tehtiin vain 2 nollaa. No mun täytyy olla super-tyytyväinen, sillä toinen nollan tehneistä oli Muru, ja ehkä vähän minäkin ;) Muru oli kuuntelevalla päällä, ja malttoi keskittyä! Olipa hyvä nähdä, että onnistutaan me hieman vaikeammillakin radoilla. Toisenkin nollan teki meidän seuralainen Tanja, tosin toisella koirallaan.
No tänä vuonna ei vielä päästy osallistumaan yksilöihin, mutta ens vuonna sit :)


Kaikkea kivaa on luvassa tulevalla viikolla, huomenna Lotan luento henkisestä valmistautumisesta kisoihin, ti Helenan treenit, ke epikset, la yks startti ja su 2 starttia Murun kanssa :)